
ZachXBT nimesi Crédit Mutuel Arkéan epäillyksi uhriksi 133 miljoonan dollarin kryptovarkaudessa
- ZachXBT nimesi Crédit Mutuel Arkéan epäillyksi uhriksi, mutta pankki ei ole vahvistanut tietoja eikä kommentoinut.
- Bitqueryn mukaan 11 viidestätoista vastaanottajalompakosta oli saanut varoja samoilta pörssitileiltä aiemmin.
- Bitqueryn mukaan stablecoineja vaihdettiin neljässä tunnissa noin 63 miljoonan dollarin edestä etheriin, jota ei voi jäädyttää.
Bitqueryn mukaan nostot menivät lompakkoihin, joihin samoilta pörssitileiltä oli siirretty rahaa ennenkin, joten ne näyttivät tavallisilta siirroilta.
Ranskalainen pankkikonserni Crédit Mutuel Arkéa on pysynyt vaiti, vaikka nimettömänä esiintyvä lohkoketjututkija ZachXBT on nimennyt sen epäillyksi uhriksi kryptovarkaudessa, jonka arvoksi hän laskee yli 133 miljoonaa dollaria.
CryptoBriefing kertoo, ettei pankki ollut keskiviikkoon mennessä vahvistanut tietoja eikä antanut asiasta lausuntoa. Kryptolehti ei löytänyt Ranskan finanssivalvojien AMF:n tai ACPR:n tiedotetta eikä ranskalaisen median uutisointia.
Maanantaina ZachXBT puhui vielä nimettömästä EU-alueen tahosta, joka oli menettänyt sunnuntaina yli 106 miljoonaa dollaria usean pörssin tileiltä. Sen jälkeen hän löysi lisää nostoja.
– Olen löytänyt hyökkääjältä uusia pörssinostoja yli 27 miljoonan dollarin edestä, joten kokonaissumma on nyt yli 133 miljoonaa dollaria, ZachXBT kirjoitti Telegramissa.
Hän arvioi samalla, että hyökkäyksen kohteena oli suuri länsieurooppalainen rahoituslaitos ja että asiaa peitellään. Myöhemmin hän nimesi laitokseksi Arkéan ja kertoi hyökkäyksen jatkuneen useita päiviä. Summa voi hänen mukaansa olla vielä suurempi, jos pörssien ulkopuolinen OTC-kauppa lasketaan mukaan.
Lohkoketjuanalytiikkayhtiö Bitqueryn aineistossa nostot osuvat pääosin 1. ja 2. marraskuuta.
Arkéa toimii ACPR:n toimiluvalla pankkina ja sijoituspalveluyrityksenä. Kryptolehti ei löytänyt julkisista hakutuloksista sille tai sen tytäryhtiöille Fortuneolle ja Federal Financelle kryptopalvelujen PSAN-rekisteröintiä tai MiCA-toimilupaa.
Tunnettu osoite (allowlist / whitelist)
Pörssi voi vaatia lisävahvistuksen tai odotusajan, kun tililtä nostetaan varoja osoitteeseen, jota ei ole käytetty aiemmin. Jos osoitetta on käytetty aiemmin tai se on lisätty hyväksyttyjen listalle, nämä esteet jäävät usein pois. Jos hyökkääjällä on sekä tilin tunnukset että lompakon avaimet, nosto tuttuun osoitteeseen näyttää pörssin silmissä tavalliselta siirrolta.
Rahat menivät tuttuihin lompakoihin
Bitqueryn raportti selittää, miksi pörssit eivät pysäyttäneet nostoja. Raportin laatinut Gaurav Agarwal Bitquerystä kertoo, että ensimmäinen nosto tehtiin OKX:ltä sunnuntaina kello 14.25 Suomen aikaa, ja Kraken seurasi 44 minuuttia myöhemmin.
Krakenin tileiltä tuli noin 95 prosenttia varoista.
Ethereumissa USDC:tä siirrettiin noin 109 miljoonan dollarin edestä viiteentoista lompakkoon.
Niistä yksitoista oli saanut varoja samoilta pörssitileiltä jo aiemmin, ja ne vastaanottivat 84 prosenttia summasta.
Bitquery arvioi, että nostot tuttuihin lompakoihin näyttivät pörssien silmissä tavalliselta kassanhallinnalta.
Noin neljässä tunnissa stablecoineja vaihdettiin UniswapX-palvelun kautta 62,98 miljoonan dollarin edestä yli 27 500 etheriin. Liikkeeseenlaskija voi jäädyttää oman stablecoininsa, mutta etheriä ei voi jäädyttää kukaan.
Tether jäädytti noin 1,1 miljoonaa USDT:tä.
Bitquery kertoo, ettei Circle ollut jäädyttänyt mitään, vaikka hyökkääjään yhdistetyissä lompakoissa on yhä runsaat 2,5 miljoonaa USDC:tä.
Loput varat kulkivat pikavaihtopalvelu FixedFloatin ja siltapalvelu LI.FI:n kautta. Osa vaihdettiin Wagyu-palvelussa Moneroksi.
Pankki vai kaupankäyntiyritys
Bitquery ei asetu pankkiteorian taakse. Yhtiö arvioi, että lompakot näyttävät pikemminkin tavallisilta kryptolompakoilta, joilla pyöritetään kaupankäynti- tai maksuliiketoimintaa, mutta lisää, ettei se pidä näkemyksestään tiukasti kiinni.
Lompakoiden käyttö vaati sekä pörssitunnukset että yksityiset avaimet.
Siksi Bitquery pitää mahdollisina reitteinä murrettua laitetta, varastettuja tunnuksia tai sisäpiiriläistä.
Bitquery ei myöskään näe merkkejä siitä, että pörssien omiin järjestelmiin olisi murtauduttu.
– Tapaus ei ole lähtöisin Krakenin alustalta. Olemme rajoittaneet kyseisiä tilejä ja teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa varojen palauttamiseksi, Kraken sanoi Cointelegraphille.
Crypto.comin tiedottaja kertoi, että pörssi esti pörssin ulkopuoliseen tapaukseen liittyvien varojen siirrot. OKX selvittää asiaa.
Luvut 106, 109 ja 133 miljoonaa dollaria mittaavat eri asioita, eikä niitä voi laskea yhteen.
Eurooppalaiset pankit tuovat MiCA-asetuksen myötä kryptojen säilytystä ja kaupankäyntiä asiakkailleen, ja The Big Whale kertoo, että myös Fortuneo on selvittänyt, voisiko se tarjota kumppanin tuottamaa kryptopalvelua omalla brändillään.
Bitquery laski, että hyökkääjään yhdistetyissä 332 lompakossa oli tiistaina kello 15.27 Suomen aikaa yhä 61 miljoonaa dollaria.









